Turun yliopiston matematiikan laitos

Turun yliopistoa perustettaessa keväällä 1920 oli matematiikan professuuri mukana yhtenä suunnitelluista 10 professuureista. Taloudellisista syistä johtuen viran perustaminen lykkääntyi kuitenkin vuoden 1921  joulukuuhun, jolloin Kalle Väisälä nimitettiin Turun yliopiston matematiikan professoriksi. Hän sai syksystä 1923 apulaisekseen, sittemmin Turun Suomalaisen Yliopiston ensimmäiseksi dosentiksi nimitetyn, Ernst Stenforsin (myöh. Kivikoski). Väisälä vastasi kuitenkin pitkään lähes yksinään yliopiston tarjoamasta matematiikan opetuksesta.

Yliopiston alkuaikoina matematiikalla ei varsinaisesti ollut omia tiloja vaan opetus järjestettiin pääsääntöisesti yliopiston päärakennuksessa Phoenixissa ja muu opetukseen liittyvä toiminta tapahtui niin yliopiston käytävillä kuin professori Väisälän kotonakin. 

Omat tilat matematiikka sai vuonna 1954 Yliopistonmäelle valmistuneesta Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan laitosrakennuksesta (nykyinen Quantum). Samassa yhteydessä perustettiin virallisesti matematiikan laitos tammikuussa 1955. Tuolloin laitoksen henkilökuntaan kuului Väisälän jälkeen professoriksi valitun Kustaa Inkerin lisäksi apulaisprofessori Lauri Pimiä ja assistentti Veikko Ennola. Ensimmäinen lehtorin virka perustettiin syksyllä 1956. Kasvavat opiskelijamäärät johtivat kuitenkin pian siihen, että laitoksen virkamäärä alkoi kasvaa 60-70-luvuilla.

Tietotekniikan tutkimus ja opetus vauhdittui 1960-luvun alussa, kun Turun yliopisto ja Åbo Akademi saivat käyttöönsä yhteisen "Wegematic 1000" -tyyppisen tietokoneen. Vuonna 1966 erotettiin matematiikan laitoksesta omaksi kokonaisuudekseen sovelletun matematiikan laitos, jonka esimieheksi valittiin vuonna 1961 matemaattisen tilastotieteen ja sovelletun matematiikan professoriksi nimitetty Olavi Hellman. Uuden laitoksen tehtäviksi määrättiin sovelletun matematiikan alaan liittyvän tutkimus- ja opetustyön lisäksi muiden Turun yliopiston laitosten avustaminen tietotekniikkaan liittyvissä kysymyksissa. Vuonna 1970 sovelletun matematiikan laitokselle perustettiin tietojenkäsittelyopin apulaisprofessorin virka ja vuonna 1972 muodostettiin hänen johtamansa tietojenkäsittelyopin laitos omaksi kokonaisuudekseen.

Yliopistonmäen rakentamisen jatkuessa matematiikan ja sovelletun matematiikan laitokset saivat käyttöönsä uudet tilat 1960-luvun lopulla valmistuneesta Luonnontieteidentalo II:sta, joissa tiloissa matematiikan laitos pääosin edelleen toimii.

Turun yliopisto valtiollistettiin syyslukukauden 1974 alusta. Samassa yhteydessä aloitettiin myös yliopiston hallinnon uudistaminen, missä yhteydessä mm. monia pieniä laitoksia yhdistettiin suuremmiksi kokonaisuuksiksi. Kesällä 1975 aloitti toimintansa matemaattisten tieteiden laitos, jossa oli kolme oppiainetta: matematiikka, sovellettu matematiikka ja tietojenkäsittelyoppi.

Tietojenkäsittelyoppi siirtyi vuonna 1988 Turun teknologiakeskuksen DataCity-rakennukseen ja vuonna 2002 hallinnollisesti uuteen informaatioteknologian laitokseen. Samassa yhteydessä matemaattisten tieteiden laitos, johon jäi siis oppiaineina matematiikka ja sovellettu matematiikka, muutti nimensä matematiikan laitokseksi.

 

 

15.08.2006 11:32 Henri Virtanen