Opiskelijatoimintaa

Opiskelun ei tarvitse Turun yliopistossa olla yksinäistä puurtamista, vaan kaiken luennoilta liikenevän ajan voi halutessaan käyttää toisten opiskelijoiden parissa erilaisten toimintojen parissa.

Matikkapajassa työskentelyä 

Matematiikan opiskelijat tekevät laskuharjoituksiaan usein yhteistyössä matematiikan ryhmätyötilassa, Matikkapajassa. Tilassa on myös säännöllisesti tarjolla matematiikan laitoksen järjestämää ohjausta opiskelijoille.

 

Matematiikan ja fysiikan opiskelijoilla on yhteinen ainejärjestö Delta , joka vastaa opiskeljoiden etujen valvonnasta, opintomateriaalin välityksestä sekä ennen kaikkea aktiviteettien tarjoamisesta jäsenilleen. Arkipäiväisintä Deltan tarjoamaa viihdykettä on mahdollisuus viettää aikaa ainejärjestön tiloissa kahvin, keskustelun ja opiskelun merkeissä.

Deltan logo

Lisäksi Delta järjestää opiskelijoille urheilutoimintaa, kulttuuri- ja opintomatkoja koti- ja ulkomailla sekä tietysti bileitä. Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan ainejärjestöjen yhteistoimintaa järjestää puolestaa Hybridi . Kaikkien yliopiston opiskelijoiden asioita ajaa ylioppilaskunta , jonka alajärjestöinä toimii kirjava joukko erilaisia urheilu- ja harrastusseuroja .

 

 

13.08.2010 12:56 Tuomas Nurmi